Pääsivu | Taiteilijat | Teokset |

Wäinö Aaltonen (1894 - 1966)

Wäinö Aaltonen syntyi v.1894 Marttalassa, Turun ja Porin läänssä. Vuonna 1915 Aaltonen valmistui taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta. Veistäjänä Aaltonen oli lähinnä itseoppinut.

Suomessa Aaltosen aikana käydyt sodat vaikuttivat suuresti taiteilijan tuotantoon. Suomalaisuus ja kansalliset aiheet työllistivät taiteilijaa etenkin suurikokoisten tilaustöiden kohdalla. Aaltonen oli aikanaan Suoman eturivin kuvanveistäjä.

Aaltonen käytti mielellään graniittia veistostensa materiaalina. Ensimmäinen huomiota herättänyt graniittiveistos, Graniittipoika valmistui 1920, jonka jälkeen syntyi lukuisia graniittiveistoksia, mm. Alastaron ja Savonlinnan sankaripatsaat. Jälkimmäistä on pidetty Aaltosen merkittävimpiin kuuluvana sankarimuistomerkkinä. Siinä suurikokoinen polvistunut sankari, jonka sylissä on roomalaisen sotilaan kypärä. Tämä viittaa Aaltosen kunnostukseen antiikin monumentteihin, joihin hän tutustui Italian matkoiltaan.

Klassistiset tyylipiirteet seurasivatkin taiteilijan tuotannossa modernien pyrkimysten rinnalla.

Rauha toi Aaltoselle, kuten koko kuvanveistäjäkunnalle runsaasti töitä. 1950-luvulla Aaltonen sai veistääkseen seitsemän hautamuistomerkkiä, yhden epitafin ja menetetyn Karjalan muistomerkin.

Pro Patria

Vuoden 1918 sodassa vakaumuksensa puolesta 
		    kuolleiden muistomerkki

© Rovaniemen taidemuseo